Täpötäysi areena
juhlii rivit suorina
jotain Mardi Gras´ta.

Punakuontaloinen mies
etsii jotain, kukaties,
muttei löytää saata…

Vaan kesken kaiken huomaa naisen:
vajaavaista on velloskella
ihmisvuossa…

ja vaikkei naista tunnista,
niin miettii mies: ”voi perhana,
sehän on tuo tuossa!”

Elämä on järjestetty. Luotilanka on vedetty alusta loppuun.
Hän ei enää mieti sitä.
Hetkisessä sydän myytiin: täytyy päästä tuohon kyytiin!
Mies on nyt varma: mikään muu ei paina mitään.
Tuohon kyytiin päästä pitää.
Mikään muu ei paina mitään.
Tuohon kyytiin päästä nyt pitää.

Niin käynnistyy normaali katastrofi.
Se sotkee kaiken, uusiin puihin pistää.
Seuraus ja syy on normaali katastrofi,
niin hyvä häly kuuluu sydämistänne.

Oi, se on enne
jostain…

Uuden aamun noustessa
kaksi näyttää kolmelta
ja se totta onkin.

Se kolmas on avuton,
pikkuruinen, kaitaluinen
joka ruokaa tonkii.

Niin mies tuolta täältä tuohta noutaa,
jotta riittää muukin kuin
Se pelkkä äidinmaito.

He tuskin tietä kysyvät.
Silti tiellä pysyvät.
Se on outo taito.

Elämä on järjestetty juttu, johon moni pettyy,
jollemme koskaan kohtaa mitään yllätystä,
joka pilkkaa järjestystä
ja toiset eivät järjestystä kaipaakaan, jos toisin sovitaan.

Niin käynnistyy normaali katastrofi…