Istun arkkusi vieressä
ilman kyyneleiden virtaa.
Laitan käteni poskellesi,
koskettaen kuollutta pintaa.
Sinä olet niin kaunis,
vaikkei silmäsi enää loistakkaan.
Kaipaan sinua niin,
vaikkei elämä sitä sallisikaan.

Minä haen sinut takaisin,
vaikka taivaan portit murskaten.
Minä haen sinut takaisin,
vaikka helvetin tulet sammuttaen.
Haluan sinut takaisin,
tai minä tulen luoksesi minne vaan.
Minä haen sinut takaisin,
eikä mikään minua estää saa.

Suljen arkun kannen,
jätän sinut noutajasi huomaan.
Poistun hiljaa ulos
valuttaen jälkeeni vihan voimaa.
Kiroan kiviset uskot,
rukoilen nimiä olemattomia.
Etsin rajan reunaa,
etsin voimia kuolemattomia.

Taivas romahtaa,
liekit sulaa.
Kuolleet kuolevat uudelleen,
ja elävät jäävät konnuilleen.