Oli maassa kylä, ja kylässä kirkko, kirkossa torni valkoinen.
Suuressa tornissa valkoisessa vartioi kello rautainen.
Merkkinä pyhästä uskosta, pyhästä paikasta, haudoista kuolleiden.
Vaan on haihtunut usko, on pyhyys kuollut,
tai hautakivet kaatuneet.

CH:
Ja Rautakello kajahtaa. Ihmiset peittävät korvansa tuskissaan.
Kuin verta vuotavaa muistoa paeten, piiloihinsa katoaa.Pellot hiekaksi muuttuneet. Luontoäidin vihassa kuivuneet olevaisuuden kiroukseen.Rautakello kajahtaa, uudestaan.

Metsistä jäljellä kantojen kuopat, joesta uoma kivinen.
Ihmisistä enää tyhjä kuori, unohtunut ajatus iloinen.
Kopeudessaan leuhkivat vauraudellaam, hurskailivat itselleen. Maailma suuttui ja rangan mursi, joi vedet pois heitä rankaisten.